Lustokuoriainen

Lustokuoriainen puna-ansassa Ilona HulshofLustokuoriainen (Xyleborus dispar) on tarha- ja aluekohtainen kasvintuhooja puilla ja pensailla. Erityisesti siitä on harmia hedelmäpuilla. Naaras kaivaa puuhun ns. emokäytävän, jonne se munii. Munista kuoriutuvat toukat syövät emon käytävään istuttamaa sienirihmastoa. Sienirihmasto lahottaa puuainesta, mikä heikentää puiden ja pensaiden kuntoa.

Lustokuoriaisen vioituksen voi tunnistaa puun rungolta tai oksista löytyvistä pienistä noin 2 mm ∅ rei’istä. Reiän ympärilla tai sen suulla voi olla purua tai mahlaa.

Lustokuoriaisten pyyntiin tulee ryhtyä jo huhtikuussa, ennen lämmintä (15–20°C) sääjaksoa. Pyyntiä jatketaan kesäkuulle saakka. Omenalla pelkkä väriin perustuva pyydys ei näytä antavan luotettavaa tietoa tuholaisten esiintymisestä. Lustokuoriaista voidaan houkutella tehokkaasti yhdistelmäpyydyksellä sininen (tai punainen) liima-ansa + alkoholi (liuottimet Industol ja Solventol sekä pesuneste Lasol 100 sopivat myös; 50 % liuos).

Parveilevat naaraat hakeutuvat paikalle alkoholin hajun houkuttelemana ja ohjautuvat liima-ansaan sinisen tai punaisen värin houkuttelemana. Lustokuoriaisen tarkkailussa pyydyksiä asetetaan 1 kpl/ha (metsänpuoleiselle reunalle). Menetelmää käytetään myös lustokuoriaisen torjuntaan, tällöin pyydyksiä tarvitaan 10 –15 / ha. Omenalla käytettävät ansat ovat Rebell puna-ansa tai Catch-it siniansa. Jos haluaa varmistaa että pyydykset eivät houkuta
kuoriaisia metsästä omenatarhaan, kannattaa pyydykset sijoittaa tarhan läheiseen metsänreunaan.

Vinkkejä lustokuoriaisansan käyttöön:

• Asenna sini/puna-ansat huhtikuussa ennen lämmintä (15–20 °C) sääjaksoa, jatka pyyntiä kesäkuun loppuun.
• Kiinnitä siniansa Lasol 100 pullon (50 % liuos) ympärille teipillä (tai 50 % etanoli, Industol, Solventol, litran muovipullossa). Torjunnan tehostamiseksi voit kiinnittää pullon vielä roikkumaan ristikkäin asetettuun puna-ansaan. Tee pullon kaulaan 3-4 reikää esim. naulalla.
• Ripusta pullo langalla omenapuuhun.
• Vaihda siniansa ennen kuin puolet väristä on peittynyt.
• Tarkista nestepinta pullossa viikoittain ja lisää nestettä (100 %, ei vettä) tarvittaessa.
• Käytetyt Rebel puna-ansat voi puhdistaa bensiinillä ja liimoittaa uudestaan hyönteisliima Tangle-Trapilla (saatavana Biotuksesta).

Ansat kannattaa tarkistaa heti seuraavana päivänä niiden asentamisesta, sillä viikossa ansoihin voi tulla huomattavan paljon kukka- yms. kärpäsiä, jotka peittävät alleen ripsiäiset ja muut tarkkailtavat hyönteiset. Ansat voi vaihtaa viikoittain tai viimeistään silloin kun puolet ansasta ei enää ole tartuntakykyistä. Käytetyt ansat saaliineen voi säilyttää myöhempää tarkastelua varten tötterönä limapuoli sisäänpäin tai peittämällä ansan liimapinta talouskelmulla tai läpinäkyvällä muovikalvolla.

Yhteystiedot

BIOTUS OY

Tiilenlyöjänkatu 5
30100 FORSSA

Puh. (03) 438 3195 / 040 5703536
info(at)biotus.fi

Kotipuutarhurit (TarhurinApu)
050 309 0810

Biotus

TarhurinApu

Biotus Oy:n sivuston teksti ja kuvat
© Biotus Oy / valokuvaajat

Y-tunnus 1840555-9

Pääsääntöisesti olemme tavoitettavissa

maanantaista perjantaihin klo 8-16